sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Marsipaaniruusujen valmistus


Minulta kysytään vähän väliä neuvoja miten valmistan marsipaaniruusut. Tässä tulee ohjeet kuvasarjan kera miten se onnistuu minun tyylillä. Olkaapas hyvä! :)


Ruusujen valmistukseen tarvitset: marsipaania, tomusokeria & pienen siivilän, palettiveitsi (tai vaikkapa pieni metallinen voiveitsi) sekä hyvän alustan. Ihan kaikista parhain marsipaanityöalusta on marmorilevy, kuten minulla on käytössä. Se on hygieeninen ja helppo puhdistaa. Sekä muutenkin todella hyvä marsipaanin työstämiseen. Myös elintarvikkeisiin tarkoitetut kertakäyttöhanskat ovat tarpeen. Marsipaanin työstämisessä hygieenisyys on tärkeää.


Tee marsipaanista pötkö. Viipaloi se tasakokoisiin paloihin. Pyöritä pallo. Litistä pallo. Ohenna lastaa/sormia apuna käyttäen litistettyä palloa siten, että terälehdestä tulee alhaalta ylöspäin oheneva. Voit käyttää muotoilussa apuna tomusokeria, jos marsipaani on esimerkiksi liian löysää.


Tee terälehtiä 3-5 kpl, riippuen siitä miten suuren kukasta haluat. Kierrä ensimmäinen lehti rullalle ja käännä hieman reunoja ulospäin. Paina muihin lehtiin peukalolla keskelle painauma ja käännä reunoja ulospäin.


Liitä kevyesti painamalla ensimmäinen lehti kiinni. Jatka ruusun tekemistä siten, että seuraava lehti tulee hieman edellisen lehden päälle.


Voit muokata kukan ulkonäköä työstäessä, taivuttelemalla lehtien reunoja haluamaasi asentoon.


Kun kaikki lehdet on kiinni, leikkaa lastaa tai veitseä apuna käyttäen kukan alta ylimääräinen marsipaani pois.


Lopuksi voit halutessa laittaa kukkaan kimalletta. Kimalteita voi ostaa esimerkiksi leivontatarvike-nettikaupoista. Kimalle kannattaa lisätä vasta sitten kun kukka on kuivunut. Marsipaanikoristeet kuivatetaan huoneenlämmössä, pölyltä suojattuna. Kuitenkin niin, että ilma pääsee ne kuivattamaan hyvin.

Hauskoja ruusuntekohetkiä! :)
~~~
Aikaisemmat kommentit:
KL ÄIPPÄ KIRJOITTI 17.02.2008 - 17:27
Voih...nyt paljastit herkullisten ruusujesi ohjeen. Kiitos siitä paljon! Täytyykin kokeilla jossain vaiheessa.
MERJA KIRJOITTI 17.02.2008 - 19:29
Oleppas hyvä :) Kaikki tekee hieman omalla tyylillä nämä ruusut. Ja jokaisella tulee omanlaisensa vaikka ohje olisi sama, mutta toivottavasti tuosta kuvasarjasta on iloa monelle.
RUUSUMAMMA KIRJOITTI 17.02.2008 - 21:32
Kiitos Merja selkeästä ohjeesta!!! Tätä täytyy opiskella:=) Ruusut ovat niin ihania:=)
HELMILIINA KIRJOITTI 18.02.2008 - 09:36
Kiitos ihanan ruusun ohjeesta! :)
ANU KIRJOITTI 18.02.2008 - 17:54
Olen jo kauan tutkinut noita sinun ruusujasi suurennuslasin kanssa. KIITOS hyvistä vaihekuvista, jospa ruusun teko alkaisi luistaa. Tämä malli on niin ihanan "romanttinen", ihan paras kaikista.
ANONYYMI KIRJOITTI 18.02.2008 - 21:18
Kiitokset ohjeesta, pitääkin piakkoin kokeilla :) Miten kuivatat7säilytät nuo marsipaanijutut? JOs tahtoisit niksisi jakaa :)
MERJA KIRJOITTI 19.02.2008 - 05:37
Anonyymi: Kaikki marsipaanikoristeet kuivatetaan huoneenlämmössä, pölyltä suojassa. Voit laittaa esim jonkin alustan päälle ja koristeiden päälle esim kevyesti kelmun. Kelmu kuitenkin niin, että ilma pääsee kuivaamaan koristeet. Mikäli koristeet tulee syödyksi, silloinhan niiden ei tarvitse olla todella kovia. Eli riittää esim päivän pari kuivatus.
ERIQOU KIRJOITTI 19.02.2008 - 07:02
Ohjeesi on tosi kiva siitä, ettei upeiden ruusujen tekemiseen tarvita näköjään aina viittä eri muottia ja kolmea kaulinta ;-) Täytyykin testata. Kauanko harjoittelit ennen kuin oma tyyli ja rutiini tekemiseen löytyi ?
MERJA KIRJOITTI 19.02.2008 - 14:24
Eriqou: Olen ihan alusta asti tehdä tällä tyylillä ruusut. En kyllä tarkkaan muista miten hyvin ensimmäiset onnistui :) On totta, että ei välttämättä tarvitse muotteja ollenkaan. Minä en käytä muotteja kuin joihinkin pienen pieniin kukkiin joskus, muuten teen kaikki käsin muotoilemalla. Kyllähän on olemassa ruusun terälehtimuottejakin, mutta ihan samalla vaivalla tulee pyöräytettyä tällä tavalla ruusut. :)
PÄIVI KIRJOITTI 19.02.2008 - 19:31
Kiitos ohjeesta ;-)
EBE KIRJOITTI 19.02.2008 - 20:11
Ihania ruusuja sinulla aina onkin!!!! Upeita! Hyvä ohje, aika samalla tavalla teen itsekin. Silti en saa samannäköisiä, vaikka ole käynyt ruusujasi vakoilemassa monet kerrat. Olen yrittänyt muitakin tyylejä, vaan aina niistä tulee samannäköisiä :) Kai tässäkin on vähän sama asia kuin käsialassa. Sitä voi harjoitella, mutta oma tyyli näkyy aina ja sitä on vaikea muuttaa :)
MERJA KIRJOITTI 20.02.2008 - 05:43
Ebe: Niin se on, jokaisella on oma käsialansa :) Sinun valmistamat ruusut ovat kyllä todella kauniita!!
HELI KIRJOITTI 20.02.2008 - 13:15
Onne kyllä hienoja =) pitää kyllä ensikerralla kokeilla tuolla sinun tyylillä, itellä tulee aina semmosia ihmeellisen näköisiä kukkia =)
TIITIÄINEN KIRJOITTI 20.02.2008 - 19:02
Ihania ruusuja ja kiitos kertaa tuhat kun opastit noin pikkutarkasti.. kokeilin ohjeillasi ja kerrankin olin tyytyväinen valmistamiini kukkasiin..:D käy kurkkimassa blogissani, uusimpaan kakkuuni tein ruusut sinun ohjeillasi! :)
SOFIELLA KIRJOITTI 21.02.2008 - 09:31
kiitos, kiitos paljon näistä ohjeista!! Kaikilla on aina oma käsialansa ruusujen teossa ja on todella mukava saada hyviä vinkkejä näin ammattilaiselta!!! Ja kuinka kaunis on tuo jääkarhukoristekin! Olet NIIN taitava,että!
LIINAMAIJA KIRJOITTI 21.02.2008 - 14:16
Mahtava ohje, mutta miks mä en saa läheskään samanlaisia, vaikka kuin tekisin ohjeen mukaan?=) Ehkä täytyis vaan harjotella tai sit lopettaa koko ruusujen tekeminen ja tyytyä muottikukkiin.=) Upeita kyllä nuo sun ruusut! ja kaikki muutkin...
MERJA KIRJOITTI 21.02.2008 - 16:02
Kiitos paljon. Kiva kuulla, että olette kokeilleet ohjettani! :)
LiinaMaija: Kokeile vain uudemman kerran. :) Varmasti niistä tulee kauniita!
KATJUSKA KIRJOITTI 22.02.2008 - 14:10
Toion mielettömän hyvä ohje .. ja selkee ennenkaikkeaan. pidä toi sivuillasi :) niin porukat tykkää
KATJUSKA KIRJOITTI 22.02.2008 - 14:14
Nyt kun kerta päästiin marsipaani asiaan niin voisitko kertoo miten säilytetään marsipaani maalausta .. Laitetaanko se heti maalaamisen jälkeen kakun päälle ja
jää kaappiin vai annetaanolla yön yli huoneenlämmössä ja sitten kakun päälle .. vai miten ?
MERJA KIRJOITTI 22.02.2008 - 17:01
Katjuska: Minä olen tehnyt marsipaanimaalauksia esim 1-2 vrk ennen kakun päällystämistä (siis sellaisen kakun mihin tulee kermat reunoille). Maalatun laatan voi säilyttää esim kakkukuvun alla jääkaapissa. Voi myös laittaa heti maalaamisen jälkeen kakun päälle. Jääkaapissa ollessa se pysyy helposti leikattavassa muodossa.
KATJUSKA KIRJOITTI 22.02.2008 - 21:56
kiitoksi atämän halusinkin kuullakkin .. :)
KRISTA KIRJOITTI 06.04.2008 - 12:01
Kiitos tästä havainnollisesta ohjeesta. Kerran tein marsipaaniruusuja ja onnistui jotenkuten, mutta eilen yritin ja ihan kamala tuli. Pitääkö marsipaani säilyttää jääkaapissa vai huoneenlämmössä, siis vielä pakattuna. Entä sitten kun paketti avattu? Linkitän sut samalla sivuilleni.
MERJA KIRJOITTI 06.04.2008 - 15:35
Krista: Oleppas hyvä vain :) Marsipaanin voi säilyttää avaamattomana huoneenlämmössä (voi kyllä pitää myös jääkaapissa). Sitten kun on se on avattu kannattaa kääriä hyvin kelmuun. Avatun voi säilyttää huoneenlämmössä. Silloin se on heti valmis käsittelyyn, mutta kuivuu herkemmin avatussa paketissa. Jos avatun säilyttää jääkaapissa niin silloin kuivuminen ei tapahdu niin nopeasti ja sitä on pidettävä huoneenlämmössä tunti pari ennen käsittelyä, jotta on helpommin muovailtavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja