lauantai 29. elokuuta 2009

Sitruunapalat


Muistin yhtäkkiä, että näitähän minun on pitänyt kokeilla jo kauan. Alkuperäinen ohje lienee Bakerella-blogista. Ahonlaita-blogissa olikin näitä jo kokeiltu ja kätevästi valmiiksi suomennettu ;) Muutin vain ainekset grammoista desilitroiksi ja lisäsin sitruunan raastettua kuorta.

Sitruunapalat

Pohja:

4 ½ dl Vehnäjauhoja
1 ½ dl Tomusokeria
140 g Pehmeää rasvaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva ja nypi taikina tasaiseksi. Kertakäyttöiset elintarvikekäsineet ovat kätevä apu. Vuoraa noin 23 X 23 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla. Painele taikina tasaisesti vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 175 asteessa noin 20 min, kunnes pinta on hiukan ruskea.

Täyte:

4 Munaa
2 dl Sokeria
4 rkl Vehnäjauhoja
1 dl Sitruunamehua
1 Sitruunan raastettu kuori

Vatkaa munia käsin pari minuuttia. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi mehu ja sitruunan raastettu kuori. Sekoita.  Muista pestä sitruuna ennen kuoren raastamista hyvin! Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 175 asteessa noin 25 min. Jäähdytä. Siivilöi tomusokeria pintaan ja leikkaa pieniksi paloiksi.


Aikaisemmat kommentit:
PIONI KIRJOITTI 30.08.2009 - 08:13
Tätä pitää kokeilla on niin hyvän näköinen.
KRISSE KIRJOITTI 30.08.2009 - 09:18
Herkullisen näköisiä!
CARITA KIRJOITTI 30.08.2009 - 09:50
Ihan ehdottomasti näitä on kokeiltava! Upea kuva =o)
MERJA KIRJOITTI 30.08.2009 - 10:10
Näin jälkeenpäin ajateltuna, reseptiin voisi kokeilla lisätä esim muutama lusikallinen lemoncurdia. Tulisi enemmän sitruunainen maku.. mutta hyviä näinkin.
TUULIA KIRJOITTI 31.08.2009 - 22:25
Ihanan näkösiä! Sitruunaleivonnaiset on aina hyviä! :)
KATRIN KAKUN KATRI KIRJOITTI 01.09.2009 - 17:19
Nää on ihania, mä teen näihin nykyään aina tuplatäytteen.
JENNI KIRJOITTI 03.09.2009 - 13:55
Hei otatko ollenkaan vastaan marsipaanikoriste tilauksia? Yritin lähettää yrityksesi osoitteeseen meiliä, mutta vastaukseni tuli vain että olet äitiyslomalla..
MERJA KIRJOITTI 03.09.2009 - 21:37
Kiitos :)
Katri: Tuplatäytteellä varmasti muhevia :)
Jenni: Vastasin sähköpostiisi.
NOORA KIRJOITTI 10.09.2009 - 14:34
Hyvän ja raikkaan kuulosia :) Minä vaa ihmettelen, miten joku osaa kuvata noin hyvin kuin sinä ;)
LEIPURI KIRJOITTI 11.09.2009 - 12:00
Kokeilin näitä ja hyvä, sitruunainen maku oli, mutta leivoksista tuli aika kuivahkoja. Onkohan mahdollista että paistoin pohjaa liikaa tai tein taikinan väärin... muilla kokemuksia? Haluaisin todella oppia nämä tekemään hyvin, kun maku oli kuitenkin mieleen :)
LEENA KIRJOITTI 11.09.2009 - 14:51
Herkullisen näköisiä. Ja kuvasi ovat aina yhtä upeita.
MERJA KIRJOITTI 11.09.2009 - 22:15
Voi kiitos :) Pohjasta tuli hieman kuivahkoa. Mutta voithan kokeilla esipaistaa pohjaa hieman vähemmän aikaa, jos siltä tuntuu.
ELLI KIRJOITTI 14.09.2009 - 10:27
Nam! Kuullostaa tosi hyvältä!
PINKKIS KIRJOITTI 27.10.2009 - 11:11
Hei Merja! Tulin taas hetken tauon jälkeen ihailemaan blogiasi ja kaikkea ihanaa ja taidokasta täältä löytyikin. :) Minäkin bloggaan edelleen ja käyn nyt uudestaan koulua, en olisi ikinä uskonut sitä mahdolliseksi mutta niin se elämä muuttaa suuntaa. =) Olisi ihanaa kuulla taas sinusta ja tahdonkin kiittää ajasta jolloin jaksoit minua sähköpostitse kannustaa. Se tuottikin tulosta, vaikkei ihan niin kuin kuviteltiin, toivottavasti puolen vuoden sisään saan toiminimen varjolla myydä korttejani. :) Oikein ihanaa syksyä sinulle, tule piipahtamaan blogissani ja kerro mitä sinulle kuuluu. :)
PAULA KIRJOITTI 01.05.2010 - 15:32
Hei Merja!
Ajattelin kokeilla noita sitruunapaloja, mutta minkä verran pitäisi tehdä että saisi uunipellillisen???
MERJA KIRJOITTI 01.05.2010 - 21:09
Paula: Voit tehdä sitruunapalat kaksinkertaisella ohjeella. 
ANNA KIRJOITTI 09.08.2010 - 14:36
Ihanan näköisiä!!!! Mutta pohjasta tuli aika kuivahko kokeilin paistaa vähemmän aikaa mutta siitä tuli liian raakaa.....mikä neuvoksi??????
VIRPI KIRJOITTI 13.04.2011 - 19:46
Anna, voit koittaa laittaa pohjaan puolet öljyä ja puolet voita. Anoppini niksi, joka toimii ainakin porkkanakakussa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja