sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Valkosuklaa-marjapavlova




" Kun kätesi suuri tarttuu käteeni pieneen, miten mahtava tunne; mikään ei voi mennä pieleen! "

Onnellista isänpäivää kaikille <3 


Valkosuklaa-marjapavlova   8-10:lle

Marenkipohjat:

3 munan valkuaista
2 dl sokeria
1 tl perunajauhoja

Piirrä leivinpaperille kolme saman kokoista suorakulmiota. Vaahdota valkuaiset ilmaviksi. Lisää vähitellen sekaan puolet sokerista. Vatkaa seos kiinteäksi ja kiiltäväksi. Vatkausastian täytyy olla täysin puhdas, muuten vaahdosta ei tule hyvä. Lisää lopuksi lusikalla varovasti sekoittaen loput sokerit ja siivilöity perunajauho. Laita marenkiseos pursotinpussiin, jossa on 10mm:n tylla. Pursota pellille vieri viereen marenkitankoja, käyttäen apuna aiemmin piirtämiäsi suorakulmioita. Paista marenkipohjia 140 asteisessa uunissa, toiseksi alimmalla tasolla, noin 1 ½ h. Käännä uunin lämpö pois ja anna pohjien jäähtyä uunissa ovi suljettuna. Kun marenkipohjat ovat jäähtyneet täysin, voit irroittaa ne varovasti.

Täyte 1:

150 g valkosuklaata sulatettuna

Sulata valkosuklaa mikrossa noin 15 sekuntia kerrallaan, sekoita välillä. Levitä suklaasulaa kahdelle pohjalle. Jätä suklaasulaa hiukan koristeluun.

Täyte 2 :

2 dl kermaa
1 prk (200g) valkosuklaa-limerahkavalmistetta
½ dl sokeria
mansikoita/vadelmia/mustikoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka ja sokeri. Sekoita hyvin. Täytä kakku. Levitä suklaakerroksen päälle rahkatäytettä. Lisää marjoja päälle. Nosta toinen pohja päälle ja jatka täyttämistä samalla tavalla. Valuta lopuksi koristeeksi tulevien marjojen päälle suklaa suklaata. Tarjoile heti. Pohjat voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä.

Marenkikakun sijasta voit tehdä pavlovaleivoksia. Pursota leivinpaperin päälle massasta ympyröitä. Voit käyttää lasin tms pohjaa apuna piirtäessäsi leivinpaperiin saman kokoisia ympyröitä, pursotuksen helpottamiseksi. Valmiin pohjan päälle sivele suklaasulaa. Rahkatäytettä ja marjoja päälle. Lopuksi suklaasulaa koristeeksi.

Pohjat uunista oton ja suklaan levityksen jälkeen:

Aikaisemmat kommentit:
CARITA KIRJOITTI 14.11.2010 - 18:02
Oi että mikä herkku! Täytynee tehdä itsekkin =o)
MADICKEN KIRJOITTI 14.11.2010 - 19:34
Ihanan näköinen marenkikakku! Tuli ihan kesäinen tunnelma :))
MERJA KIRJOITTI 14.11.2010 - 21:38
Tosi hyvä tuli vaikka olikin pakastemarjoja käytössä. Oli tarkoitus laittaa koristeeksi pakastettuja mansikanlehtiä, mutta nyt sen vasta muistin.. :/ Tuoreista mansikoista tulisi ihan huippu ihana!
NAMI-HIIRI KIRJOITTI 17.11.2010 - 22:13
Mahtava, makea marenkiluomus !
MARILELE KIRJOITTI 21.11.2010 - 09:16
Aivan ihanan näköinen kakku!
SARI KIRJOITTI 26.11.2010 - 11:21
Pystyykö tuota leikata kakkulapiolla ilman, että toinen puoli levystä lentää päälle? :)
MERJA KIRJOITTI 26.11.2010 - 22:45
Sari: :D Ei lentänyt kakku päälle. Tietysti se murenee kun on marenkia, joten kamalan siistin näköisiä palasia siitä ei pysty saamaan lautaselle. Mutta on kyllä hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja