sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Marsipaani/sokerimassaruusujen valmistus


Olen joskus aiemminkin julkaissut minun tyylillä valmistettujen kakkuruusujen teko-ohjeen. Tässä tulee hiukan muunneltuna samainen ohje. Sekä helppojen, ilman isompia apuvälineitä valmistettujen lehtien ohje.  Nämä ruusut on tehty sokerimassasta. Todella hyvä massa tulee sekoittamalla sokerimassaa ja marsipaania, esimerkiksi 50% sokerimassaa ja 50% marsipaania. Nykyään myös ruokakaupoissa on saatavilla sokerimassaa

Marsipaani / sokerimassaruusujen valmistus
Tarvitset: marsipaania/sokerimassaa, elintarvikeväriä massan värjäykseen (pastamaiset värit ovat mielestäni parhaita), alusta (silikonialusta on paras), tomusokeria & siivilä, veitsi ja tarvittaessa pieni lasta. Käytä halutessasi elintarvikekäyttöön tarkoitettuja kertakäyttökäsineitä. Käsineitä käyttäessä massa ei tartu sormiin, etkä tarvitse juuri lainkaan tomusokeria muotoilun avuksi. Myöskään elintarvikeväri ei tartu käsiisi massaa värjätessä ja ruusujen valmistus on hygienisempaa. Kannattaa valita sen kokoiset käsineet, että ne myötäilee hyvin käsiä. Liian suurilla käsineillä työskentely on hankalaa ja ruusuihin jää helposti ruttuja. 


Muotoile marsipaanista/sokerimassasta alustalla pötkö ja viipaloi se tasakokoisiin paloihin. Pyöritä ne palloiksi ja litistä. Ohenna lastaa tai sormia apuna käyttäen litistettyä palloa tyvestä ylös ohenevaksi terälehdeksi. Tarvittaessa voit käyttää apuna siivilöityä tomusokeria. Itse ohennan terälehden sormella, käyttäen elintarvikekäsineitä. 


Tee terälehtiä 8 kpl. Voit toki tehdä myös vähemmän, jos tahdot pienemmän kukan. Kierrä sisimmäksi tuleva lehti rullalle ja käännä sen reunoja hieman ulospäin. Tee kolme lehteä suoraksi ja neljään lehteen paina keskelle peukalolla painauma. Käännä reunoja ulos. Tällä tyylillä voit tehdä myös yksittäisi terälehtiä kakun päälle (katso alin kuva). Jätä silloin alaosa terälehdestä ohuemmaksi ja nipsauta lehteä hiukan kiinni alhaalta. Kuivata irtoterälehdet vaakatasossa alustan päällä.


  Liitä lehdet toisiinsa, niin että seuraava tulee hieman edellisen päälle. Muotoile samalla reunoja hiukan. Tarvittaessa käytä liittämiseen apuna pientä vesitippaa liitoskohdassa. Ensimmäiset, suorat lehdet saavat tulla tiiviisti yhteen. Halutessasi vielä tiiviimmin kuin kuvissa. Niiden jälkeen liitä kukkaan ne terälehdet joihin teit kuopan sisäpuolelle. Kun kaikki lehdet ovat kiinni, leikkaa kukan alta ylimääräinen massa pois.  

Kukan lehtien valmistus:

Tee marsipaani/sokerimassasta alustan päällä tasapaksuinen pötkö. Viipaloi pötkö tasakokoisiin paloihin. Pyöritä niistä palloja, muotoile lehden malliseksi ja litistä. Paina marsipaanityövälineellä/veitsen kärjellä lehteen kuvioita. Liitä lehti ruusuun kiinni ja muotoile haluamaasi asentoon.


Kuivata valmiit kukat huoneenlämmössä, pölyltä suojattuna. Kuivuneet kukat voi viimeistellä syötävällä kimalteella. Erilaisia kimalteita ja muita erikoistuotteita voit tilata leivontaan erikoistuneista nettikaupoista. Pikku hiljaa nämä erikoistuotteet ovat tulleet myös muihin kauppoihin, mm. Kärkkäisellä on kiva valikoima.



Tämä kakku on yksi suosikeistani ja myös monen muun. :) Kyseessä on pari vuotta sitten täällä julkaisemani resepti valkosuklaa-juustokakku. Reseptiä pääset katsomaan klikkaamalla kuvaa tai linkkiä. Valokuvasin myös hiukan vaihekuvia kakun valmistamisesta.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! :)
~~~
Aikaisemmat kommentit:
OCELAN KIRJOITTI 06.12.2010 - 10:19
Oi kuinka kauniita ruusuja taas! Tässähän oikein inspiroituu itse kokeilemaan, kun kerran sokerimassaakin kaapista sattuu löytymään. Yleensä olen tehnyt kaiken vain marsipaanista, ja vaikka se ei varmastikaan ole pelkästään materiaaleista vaan myös taidoista kiinni, en ole oikein koskaan ollut omiin ruusuihini tyytyväinen. Kiitos siis tosi hyvistä ohjeista :)
TUIJA KIRJOITTI 06.12.2010 - 14:57
Ihania ruusuja! Ja tekeminen näyttää niin helpolta, mutta sen verran olen kokeillut, että tiedän kuinka vaativaa se on. Kiitos ohjeista :)
MERJA KIRJOITTI 06.12.2010 - 20:11
Kiva jos ohjeista on apua. Jokaisellahan tulee omalla tyylillä/käsialalla tehtyjä ruusuja, mutta varmasti ihania :) Itse sitä tahtoo olla aika kriittinen omia töitään kohtaan, muut ei ehkä näe niitä "huonoja" kohtia :) Ei muuta kuin paljon harjoittelua. Itse jo massojen käsittely vaatii harjoittelua, jotta tietää miten ne käyttäytyy. Sokerimassa ja marsipaani ovat erilaisia. Paljon harjoittelua, niin tulee mieluisia :)
JENNI KIRJOITTI 07.12.2010 - 19:36
Kiitos huippuhyvistä ohjeista!! Juuri tälläisiä kädestäpitäen-ohjeita olen kaivannut! Jospa viikonloppuna kaivaisi massat esiin ja harjoittelisi taas.

Harjoitus tekee mestarin, mutta ärsyttää kun tahtoisi heti olla hyvä!!
MERJA KIRJOITTI 08.12.2010 - 10:50
Jenni: Ole hyvä vain :) Kyllä niistä tulee itselleenkin mieluisia kun jaksaa vähän aikaa harjoitella. Ei muuta kuin massat esiin.
ANNA KIRJOITTI 08.12.2010 - 15:12
Hei, sinulla on ihana blogi! Ihania ohjeita ja reseptejä! Olen kahlannut läpi blogiasi ihan huomaamatta jo tunnin, ihanaa että tänne eksyin. Kiitos selkeistä ohjeista, olen löytänyt jo paljon kokeiltavaa ja huomannut myös kädestä pitäen ohjeista mitä teen väärin.

Iloista joulunalusaikaa Sinulle ja perheellesi!
ELIITTI-ELINA KIRJOITTI 30.12.2010 - 01:02
Kiitos ohjeesta. Olen jo 2 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti tehnyt itse kakun koristeita. Viimeinen vuosi kahden alle 3 vuotiaan ja koulun kanssa on syönyt rakasta harrastusta. MUTTA ruusuja en vain ole osannut tehdä. Sovelsin ohjettasi, mutta keskustaan tein tonttulakin/ suipon vuoren/ piikin... Kolmen tunnin ja kolme kukkaa myöhemmin kehtaan nuo ruusut ehkä perheen uuden vuoden kakkuun laittaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja