perjantai 23. joulukuuta 2011

Metsän joulu kelopuun kolossa


Tänä vuonna tein pipartalokakun sijasta tytölle ihmeteltäväksi asetelman "Metsän joulu" kelopuun koloon. Siellä metsän tonttu, kettu, punatulkku, susi, jänis, hirvi istuvat nuotiolla. Karhu nukkuu kolossaan talviunta. Idea tähän syntyi metsälenkillä ollessani. Ennen lumen tuloa hain metsän aarteita kuivamaan sisälle. Naavaa, kaarnaa, sammalta, jäkälää, oksan.. Hahmot muotoilin fimo-massasta. Nuotiona toimii led-tuikkukynttilä jonka ympärille tein massasta halkoja. Tuikku leimahtelee kuin oikea kynttilä ja hämärässä luo kivan tunnelman. Lumeksi tupruttelin hiukan tomusokeria, koska halusin vain hennon lumipeitteen.

***********

Näiden kuvien ja runon kera tahdon toivottaa jokaiselle blogissani vierailevalle:

Rauhallista Joulua & kaikkea hyvää vuodelle 2012! <3 Sydämelliset kiitokset kaikille asiakkailleni tästä vuodesta. Ja kaikille jotka ilahdutatte minua täällä blogin puolellakin.

Jouluisin tunnelmin, Merja perheineen

**********

Metsän joulu - Oiva Paloheimo

Suuret hongat huminoi,
tuuli lunta haravoi
luoden puhtaaks´ aukion,
jossa metsän juhlat on.

Jouluilta hämärtyy,
tuuli pois jo etääntyy.
Joka kuusen latvahan
tarttuu tähti taivahan.

Hiljaisina seisoo maat.
Metsän vakaat asukkaat
saapuu illan juhlihin,
yksin, kaksin, kolmisin.

Oravat ja jänikset,
karhut, ketun poikaset,
punatulkut, linnut muut
laulaa, että kaikuu puut.

Sitten käy he piirihin,
metso, pyy ja teerikin.
Sekös kuuta naurattaa.
Ei lie nähty hassumpaa.

Laulun tahtiin joka puu
sinne tänne kallistuu.
Petojenkin leikki on
jouluyönä viaton.











Aikaisemmat kommentit:
SARAJANA KIRJOITTI 23.12.2011 - 12:27
Todella kaunis asetelma, siinäpä riittääkin lapselle ihmettelemistä. :) Minä täältä taustalta ahkeraan lueskelen, mutta harvoin kommentoin kun on tuo oma jauhopeukalo vahvasti kateissa. ;) Tänään tein anoppilaan viemisiksi kuun alussa postaamiasi suklaa-pähkinäkarkkeja - niitä jopa minä osasin tehdä! :D

Oikein ihanaa joulua sinullekin perheinesi! :) Ja onnea seuraavalle vuodelle!
KIRSI KIRJOITTI 23.12.2011 - 13:00
Voi miten ihana!!
Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi!!
OCELAN KIRJOITTI 23.12.2011 - 13:20
Onpas upea asetelma! Voi kuinka olisikin metsä itselläkin noin lähellä, jotta tarvikkeita pääsisi keräilemään. Iloista joulua teille.
ULLA KIRJOITTI 23.12.2011 - 15:49
Voi miten kaunis pöytäkoriste, suloiset eläimet, varsinkin tuo kettu :)!
Kaunista ja Rauhallista Joulua sinulle Merja ja koko perheelle <3
JAANA KIRJOITTI 23.12.2011 - 16:24
Aivan mielettömän ihana!!! Hakkaa piparkakkutalot mennen tullen. Hyvää joulua!
SARITA KIRJOITTI 23.12.2011 - 16:31
Voi taivas kuinka upea!!! Aivan superihana idea ja niiiiin niiin hienosti toteutettu..olet kyllä mestari muotoilussa! Sulla taitaa olla liikasormia, kun pystyt niin upeita juttuja:D Oikein lämmintä joulua sinne!=)
HELEEN KIRJOITTI 23.12.2011 - 20:08
Ihastuttava luomus!
Oikein leppoisaa Joulua!
MINNA-MAARIT KIRJOITTI 23.12.2011 - 20:21
Mahtavan hieno asetelma! Oikein hyvää joulua!
PILVIS / KARELIA CAKE KIRJOITTI 25.12.2011 - 01:17
Kerrassaan suloista metsän tunnelmaa täynnä! Jouluiloa.
TOSSUKKA KIRJOITTI 28.12.2011 - 08:19
Ei sanoja...niin on satumaisen UPEA luomus. Olen aina ollut heikkona satumaailmaan ja tuo olisi aivan unelma pöydälle..jospa jossain olisi joskus myynissä.
JOKEY KIRJOITTI 28.12.2011 - 10:11
Wau, miten upea! Aivan ihana! :)
MERJA KIRJOITTI 28.12.2011 - 20:43
Kiitos kaikille ihanista viesteistä <3 Kyllä on neiti innoissaan tästä jouluasetelmasta. Täytynee koota se ensi jouluna uudelleen ja ehkä silloin sinne löytää tiensä myös muita metsäneläimiä. Saa nähdä. Kiitos myös jouluntoivotuksista! Toivottavasti myös teillä oli ihana joulu! <3
HENNA KIRJOITTI 29.12.2011 - 10:42
Voi että on ihana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja