maanantai 20. elokuuta 2012

Angry Birds-kakku: Punainen lintu


Seuraavat blogin päivitykset liittyvät synttäritarjoiluihin, joiden teemana oli Angry Birds. Kakkujen kuorruttamisesta kuvasin vaihekuvat teidän iloksi. Toivottavasti niistä on apua monelle kotileipurille. 

Kakun voi koota pyöreään kulhoon, jonka sisäpinta kannattaa kelmuttaa. Täytön jälkeen kakun annetaan olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Kakku kumotaan suoraan tarjoiluastialle ja pintaan sivellään ohuelti rasvakreemiä. Kreemi eristää kuorrutemassan ja kakun kosteuden toisistaan hyvin. 

Kaulitse punaiseksi värjätystä sokerimassasta, marsipaanista tms sopivan kokoinen levy ja levitä se kakun pinnalle. Siloita käsin kuorrute kakun pintaan. Leikkaa ylimääräiset massat pois kakun alareunasta. Värjää linnun mahaan tuleva massa. Kaulitse ja leikkaa veitsen avulla sopivan kokoinen pala. Aseta paikoilleen. Muotoile linnun nokka ja tee siihen veitsen avulla viivat. Linnusta saat äkäisemmän näköisen jos muotoilet suunpieliä kuten viimeisissä vaihekuvista on havaittavissa. Valmista linnun silmät pyörittämällä valkoisesta massasta isot pallot, litistä pallot ja aseta paikoilleen. Lopuksi tee linnulle silmien mustuaiset, sekä "kulmakarvat", töyhtö ja pyrstö. Viimeksi mainitut saat tehtyä pyörittämällä massasta ensin pallot ja sen jälkeen muotoilemalla massan pitkulaiseksi niin että toinen pää on ohuempi kuin toinen. Litistä hiukan ja aseta paikoillen. 

Paljon onnea vielä synttärisankareille <3 



15 kommenttia:

  1. Ihanan äreä kaveri!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Näitä oli hauska tehdä. Huomenna laitan sitten jälleen uusia ohjeita kyseiseen teemaan liittyen.

    VastaaPoista
  3. Aivan uskomattoman hieno!!! :D

    VastaaPoista
  4. Vau, tosi siisti!

    VastaaPoista
  5. Vau! Tää on upee :) itekki pitäis huomenna alottaa tälläsen teko, katotaan kuinka mun käy :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos Merja, ihan todella paljon hyvästä opastuksesta. :) Ihanan selkeät ohjeet, joilla mie sain kuin sainkin tehtyä vihaisen linnun ja ihan eka kertaa :). Oikein mukavaa talven jatkoa ja joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa kiva kuulla! :) Ihanaa talvenjatkoa ja tunnelmallista joulun odotusta myös teidän perheelle!

      Poista
  7. Miten tu pohja? Paistoitko kakkuvuuassa vai kääretorttulevyistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi kun vastaaminen kesti, en huomannut viestiäsi aiemmin. Voit tehdä joko kakkuvuoassa pohjan tai kääretorttulevyistä. Itse tein kakkuvuoassa.

      Poista
  8. Heips! Millä liimaat tuon mahan, nokan ja muut kiinni tuohon punaseen pohjaan? Poika olis tällästä kakkua vailla, saapa nähä tuleeko siitä tunnistettavaa kun "tekasen"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. "Liimata" voi ihan vedellä, kostuttaa tarttumispintaa ihan hiukan vain, niin että ei kuitenkaan vesi lähde sieltä valumaan, pinta hiukan vain kosteaksi.

      Poista

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja