perjantai 8. helmikuuta 2013

Rotinakakku Prinsessalle


Pienoiset kädet,
suu ihan suppu.
Syntynyt on uusi ruusunnuppu.
Se ihmeeltä suurelta
silmissä näyttää,
sydämen kokonaan
onnesta täyttää.

Onnea koko perheelle Prinsessan syntymän johdosta! :) 

~~~~

 Vastasyntyneen pienen Prinsessan perhe saa tänään herkutella suklaakakulla.

Prinsessan suklaakakku

Tumma kakkupohja:

6 kananmunaa
3 dl sokeria
10 ½ rkl kiehuvaa vettä
5 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½  tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Vaahdon tiedät olevan hyvä silloin kun vaahdosta jää pinnalle kuvio vispilää nostaessa. Lisää muna-sokerivaahtoon kiehuvan kuuma vesi (veden voi kiehuttaa nopeasti mikrossa). Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän lävitse. Sekoita varovasti vain sen verran, että taikina on tasaista. Kaada taikina hyvin voideltuun & korppujauhotettuun kakkuvuokaan, jonka läpimitta on 24cm. Paista 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla, noin 45 min. Paistoaika on vaihteleva, riippuen uunin tehosta. Anna pohja vetäytyä vuoassa noin 10-15 min, uunista oton jälkeen. Kumoa pohja leivinpaperin päälle vasta tämän jälkeen. Anna jäähtyä hyvin. Leikkaa 3-4 osaan.

Suklaatäyte:

2 prk (5dl) Valion suklaakermaa
vajaa ½ dl sokeria
150 g Fazer Marianne crunch
200 g Fazerin sininen maitosuklaa, rouhittuna

Vaahdota kerma. Mausta sokerilla. Lisää joukkoon suklaat ja sekoita. (Halutessa täytteeseen voi lisätä esim rahkaa/maustamatonta tuorejuustoa..Tarkista tällöin sokerin riittävyys)

Kakun kostutus:

Sokerivesi, limsa, mehu.. 

Kuorrutus:

noin 7 dl Valion suklaakerma
sokeria maun mukaan

Vatkaa kermavaahto vaahdoksi. Mausta sokerilla. Sivele kakun päällysosaan paletin/lastan avulla sileä ohuehko kerros kermaa. Tämän jälkeen sivele kakun reunoille kermasta "tarttumapinta" paletin avulla. Aseta kertakäyttöiseen pursotinpussiin tähtitylla (koko nro.8-10). Täytä pussi kermavaahdolla ja pursota ensin pitkät sivut. Sen jälkeen tee kakun päälle reunapursotukset. Koristele kakku. Ruusun valmistusohjeen löydät täältä: http://merjanleivonta.blogspot.fi/p/kakkukoristeruusut.html . Vauvakoristeita voi tilata: www.marsipaanipuoti.fi .


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

AVAIN

Hopeaisen avaimeni
lainaan sulle vierahani
ovelle makujen aarreaittaan
lämpimäisten leivontaan.

Pöytä jo koreana sulla, oi
ystävät kylähän tulla voi!
Onnea herkullista toivottaen
vierailustasi kiittäen,

Merja